Motin Garage

Ajatus tähän varikkopakkiin lähti jälleen kerran havaitusta tarpeesta. Aikaisemmin tekemäni harmaa työkalulaatikko palvelee hienosti kesällä jolloin kalustoa tulee siirrettyä paljon kerralla ja tavarat ovat sen verran isompia etteivät ne järkevästi yhteen laatikkoon mahtuisikaan. Tällöin tämä pienempi laatikko käy mainiosti työkalujen kuljettamiseen varikkopöydälle, kun auton takarontissa on kaikki suurempi tavara ja matkaa autolle on muutama metri.

Talvikaudella tilanne on sitten toinen. Talvisin auto jää parkkipaikalle ja tavarat täytyy kantaa varikkotiloihin. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin se, että kaikki tavara ei kulkeudu kerralla tai sitten yrität väkisin kantaa x+1 tavaraa kerralla jolloin yleensä tuo +1 tipahtaa jossain vaiheessa. Joka tapauksessa nyt päästään siihen kinkkiseen ongelmaan. Minkä kokoinen on se juuri oikean kokoinen varikkopakki? Sen pitää olla tarpeeksi iso, että kaikki tarpeellinen kulkee mukana, mutta se ei saa tuntua yhtään liian kömpelöltä sitä kannettaessa kapeista ovista tai rappusissa. Yksi tärkein tekijä on että sen tulee mahtua auton kun auton takaronttiin tai jalkatilaan.  Eli vaatimuksia tähänkin on…

Mikä sitten on se optimikoko? Tämähän on se hyvä kysymys…
Niin hyvä että turhauduin ja päätin tehdä enemmän tai vähemmän pysyvän prototyyppiratkaisun, jotta projekti lähtee eteenpäin. Löysin oikean valmistajan varikkolaukun laatikoita varaosina ja tarkemman mittailun jälkeen laatikoiden koko vaikutti omiin tarpeisiin toivottavasti riittävältä  (hyvä on, tuli samalla kopioitua käytännössä mitat myös laukusta ja laatikoiden järjestys).  Laatikoita on kaksi isompaa ja yksi pienempi. Isompi laatikko on sisämitoiltaan 430 x 195 x 140 mm  ja pienempi on 430 x 195 x 70 mm. Käytössä laatikot vedetään pakin päädystä ulos jolloin tilaa tarvitaan ehkä vähän enemmän kuin sivulta avatessa, mutta käytettävyys kumminkin tuntuu varsin hyvältä. Toinen tärkeä tekijä on kahva. Kahvan tulee olla sellainen ettei se väännä rannetta tai purista sormia kannettaessa ja sen tulee olla tarpeeksi tukeva, jotta pakkia voi kantaessa riuhtoa siitä monen näköisissä kaarissa.

Lopuksi tulee vielä väkisin kyseeseen yksi merkittävä tekijä, joka ratkaisee sen tuleeko pakkia kannettua mukana. Paino. Tarkoitus on rakentaa pakki 9mm vanerista (oliko tämä yllätys) niin painoa ei saisi kertyä tietystikään paljoa enempää, kuin kaupasta ostettavalta kangasmallilta. Ratkaisu tähän on reilu keventäminen. Lopputuloksena suunnittelin varsin simppelin rakenteen, jota pystyi helposti keventämään kairaamalla kyljistä materiaalia pois (n. 40% sivuista ja pohja+takaseinä) . Lopputuloksena sain puristettua kokonaisuuden painon varsin maltillisiin lukemiin kumminkaan pakin tukevuudesta liikaa tinkimättä.

No niin se siitä kuran puhumisesta kuvia kehiin…

Ensin tosiaan lähdettiin hahmottelemaan pakkia tiedossa olevien laatikoiden ympärille. Loppujenlopuksi perusdesign ei muuttunut juuri ollenkaan alkuperäisestä. Siisti simppeli, kansi ja pohja 9mm vaneria + 2 välihyllyä.

Toteutuksessa ei sitten mitään ihmeellistä ollutkaan. Koivuvaneria+sirkkeli+jyrsin. Kaksi kylkeä, samankokoiset pohja/kansi, takaseinä ja 2 saman kokoista välilevyä. Kivasti sai tuossa nollakelissä taas sirkkelöidä. Optimi-ilmankosteus maksimaaliseen materiaali paksuuteen 😀

Hieman koekasailua heti sen jälkeen, kun taas sai sormet lämpöiseksi ja veren varpaisiin kiertämään. Ensimmäisessä kuvassa näkyy myös koneistamani ”nurkkatassut” joiden varassa pakki tulee seisomaan.  Viimeisessä kuvassa vielä onnistunut sovitus valmiiden laatikoiden kanssa.

Seuraavaksi olikin vuorossa se käytön jatkuvuuden kannalta tärkein vaihe eli keventäminen. Jostakin piti saada puristettua painoa pois ettei laukun oma paino kasvata kokonaismassaa liiaksi. Kevennys osoittautui varsin tehokkaaksi, kun painot tippuivat kevennyksillä 40-45% alkuperäisestä. Voisi olettaa kevennyksen onnistuneen. Ensin hahmoteltiin sitten porattiin ja lopuksi otettiin paloja pois (tämän olisi voinut tehdä myös siististi, mutta ei taas ollut järki käsiä nopeampi). Viimeisessä kuvassa koitetaan vielä sovitella osia yhteen.

Seuraavaksi ei niin mielekäs vaihe eli liimaaminen (olkkarissa tietysti taasen). Liimatessa sai karvaasti huomata pienimuotoisen laitteiston toimintatarkkuuden puutteen, mutta pienen kiireen (ja kiroilun) jälkeen kehikko meni kuin menikin kasaan. Jotenkin vielä sain sen jopa pysymään suorana.

Seuraavaksi rävellettiin somistelistat kannen ja pohjan etureunaan. Laatikoiden lukitukseen kuljetuksen ajaksi päätin tehdä simppelin remmi+solki ratkaisun (vanhasta retkituolista lainatut). Lovesin somistuslistoihin kolot remmeille ennen liimausta. Tämän jälkeen valmistin laput joilla remmi saadaan lukittua. Kiinteän soljen ompelin kiinne (ihan ite, vaimon ompelukoneella). Ja kyllä nuo remmien kolot oli vähän turhat ja taatusti heikot, mutta näyttääpä tehdyltä.

Sitten se kahva.
Pienen kirjeenvaihdon jälkeen Tanrecolta löyti Halderin juurikin dimangi alumiinikahva minun tarkoitukseen. Juurikin tarpeeksi paksu, että saa hyvän otteen ja tarpeeksi irti kannesta jotta talvella saa hanska kädessä hyvän otteen. Pientä vaivaa teetti kahvan kiinnittäminen alapuolelta, koska olin mitoittanut ylimmän laatikon korkeuden sen verran tiukaksi, että pultin kanta oli pakko upottaa vaneriin. Pelkäsin että upotus heikentää vaneria liiaksi, joten halusin käyttää leveää prikkaa kannan alla. Uppokantainen pulttiloinen ja itse lyöty senkkaprikka toimi loppujen lopuksi lé perfect.

Lopulta hionnan jälkeen vähän lisää hiontaa, jonkin verran sovitusta epätoivoa ja turhautumista (ei niin että voisi käyttää muitakin jyrsinteriä pyöristykseen, kuin markan halpiksia mitkä polttaa ei leikkaa). Lopulta kumminkin sain pakin sen oloiseen tilaan, että pääsin vetämään vahaa päälle (Jep edelleen vain vahaa, koska minun kokemuksien mukaan helpoin,nopein ja riittää normikäytössä suojaksi).

Hieman jatkoin sivuissa näkyvää teemaa sillä, että vahasin kanteen myös saman kokoiset neliöt kuin sivuissa. Kantta en keventänyt sen takia, koska halusin, että sen päälle voi jättää tavaroita niiden tippumatta ylimpään laatikkoon. Pintaan tuli 2 kerrosta värivahaa ja yksi kerros kirkasta. Välissä aina hionta teräsvillalla.

Alussa puhuin x+1 määrästä tavaraa, jota täytyy kuljettaa harrastustiloihin. Uskoisin että moni harrastava allekirjoittaa väittämäni, jotta tuo +1 on yleisesti tuo kirottu setuppilevy. Päätin ratkaista asian mahdollisimman helposti. Tein simppelin ja mahdollisimman kevyen (ulkonäöllisesti) kuljetuspaikan tuolle levylle pakin kylkeen. Pultti+prikka+pätkä putkea kertaa seitsemän ja oiva teline levylle kulkee aina pakin mukana.

Lopputuloksena pakista tuli varsin kelvollinen kaikista proto ”tehdään se nyt noin” päätöksistä huolimatta. Simppeli design ja yhteinen väriteema pienemmän laatikon kanssa osuu ainakin omaan silmään..

Julkaisen vielä jossakin vaiheessa toisen artikkelin pakin täyttämisestä ja miten ratkaisin sen seikan, että pakki on aina liian pieni 😀

Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti ja anteeksi luuriräpsyistä.